RAKKAUS, OPETTAJA

RAKKAUS EI OLE OSA OLEMASSAOLOA - SE ON OLEMASSAOLON TARKOITUS.

Rakkaus on todellista. Mutta rakkaus, joka tuntee tuskaa, ei ole todellista. Todellinen rakkaus on puhdasta ja luonnollista; se ei ole itsekästä eikä emotionaalista, kuten inhimillinen rakkaus on.

Inhimillinen rakkaus on rakkautta, joka itkee menetettyjen asioiden tai ihmisten vuoksi. Inhimillinen rakkaus ei tuota täyttymystä kuin lyhyeksi aikaa. Se ei kestä. Se tuo mukanaan tuskaa ja särkyneen sydämen. Inhimillinen rakkaus ei ole luonnollista.

Normaalin kasvatuksen myötä lapset menettävät nopeasti kehostaan luonnollisen elämänilon tunteen - tunteen rakkaudesta, joka heillä oli syntyessään. Tavanomainen inhimillinen, eli emotionaalinen rakkaus pannaan alulle jo hyvin varhaisella iällä, jolloin rakkaus ja tyytyväisyys kytketään ulkoisiin olosuhteisiin, ulkopuolisiin vakuutuksiin ja näkemyksiin rakkaudesta. Kun lapsi sitten menettää rakastamansa esineen tai ihmisen, hän kokee sen rakkauden menetyksenä. Itkeminen rikkoutuneen lelun vuoksi on esimerkki tästä. Myöhemmässä elämässään lapsi (aikuisena kuten sinäkin) ilmentää samaa riippuvuutta kerta toisensa jälkeen. Kaiken itkun ja onnettomuuden keskellä, kun joku tai jokin, jota rakastat, kuolee tai jättää sinut, itket sydän särkyneenä: "Rakkauteni on kuollut. Rakkauteni on jättänyt minut. En voi enää elää." Mutta se ei ole totuus. Rakkautesi on aina sisälläsi.

Rakkautesi on sisälläsi, ja voit tuntea sen nyt, juuri sellaisena kuin se oli silloin, kun olit vauva ja jokelteli yksin tyytyväisenä kehdossasi. Mutta rakkauden herkkä hienovaraisuus on pettynyt syntymästäsi alkaneeseen riippuvuuteen nähdä se ulkoisesti heijastuneena. Koska inhimillinen rakkaus on karkeaa, olet menettänyt herkkyytesi rakkauden puhtaudelle. Vaikka kosketatkin sitä ajoittain sisälläsi ja olet täynnä ihmetystä sen tuntemattomasta energiasta, et enää kykene tuntemaan sitä jatkuvasti ja tietoisesti. Olet kykenemätön kokemaan rakkautta välittömästi. Haluat rakkauden heijastuksen, et rakkautta sellaisena kuin se on, itsettömänä ja puhtaana.

Puhdas rakkaus on epäitsekästä, koska sen ei tarvitse ottaa keneltäkään pois yhtään mitään. Voit olla puhdasta rakkautta tai tuntea sitä ilman, että tarvitset ketään seuraksesi; kenenkään toisen ei tarvitse edes olla olemassa. Puhdas rakkaus ei vaadi yhtään mitään keneltäkään koko maailmassa. Se on täydellistä sellaisena kuin se on, sinun sisälläsi. Koska se on täydellistä ja loppumatonta, se takaa, ettei sinussa ole onnettomuutta, joka voisi saada muut onnettomiksi. Sitä rakkaus on.
Tämä rakkaus takaa myös sen, että ympärillesi ilmestyy olosuhteita ja ihmisiä, jotka heijastavat rakkauttasi, ja joita sinä voit rakastaa. Missä oletkin, he tulevat olemaan myös siellä. Mutta kun he poistuvat, kuten kaiken tulee poistua, he eivät särje sydäntäsi. Rakkaus, sama rakkaus sisälläsi, tulee jälleen ilmenemään jossakin muodossa.

Kun tunnet rakkautta, tunnet sen ihanan tunteen omassa itsessäsi, joka sinulla oli syntyessäsi. Mutta koska et voi kokea sitä enää puhtaana, tarvitset rakkautesi herättämiseksi ulkopuolisen ärsykkeen tai heijastuksen jostakin ihmisestä tai esineestä. Riippumatta siitä, onko kyseinen ihminen tai esine läsnä vai ei, tosiasia on, että se rakkaus, jota tunnet tai haluat, on jo sisälläsi: se ei tule ulkopuoleltasi. Jopa se rakkaus, jota tulet tuntemaan tulevaisuudessa jotakin sellaista ihmistä kohtaan, jota et vielä ole edes tavannut, on sisälläsi. Voit tuntea sen nyt - jos vain osaat olla riittävän hiljaa. Mutta jo varhaisesta lapsuudestasi lähtien sinulle on opetettu, että sinun ei tule olla hiljaa. Sinua on opetettu elämään tavalla, jossa jätät tämän kauniin muodottoman rakkauden, hiljaisuuden sisälläsi, ja heijastat koko huomiosi aistiesi kautta ulos lukemattomia muotoja, ja kohti lukemattomia, jatkuvasti muuttuvia asiayhteyksiä; ei ainoastaan maailmassa, vaan myös omassa päässäsi eli muistissasi. Tämä vaatii mieltäsi olemaan jatkuvasti liikkeellä, ja seurauksena on, että et kykene lopettamaan ajattelua ja huolehtimista edes silloin, kun haluaisit - ellei mielesi ole uppoutunut johonkin. Siksi mielesi on aina liikkeellä; se ei ole koskaan hiljaa.

Kun olit kehdossasi, koko huomiosi kohdistui liikkuviin näkyihin ja ääniin, helistimiin, väreihin, kasvoihin, nukkeihin ja äitisi rakastaviin käsivarsiin. Huomiosi suunnattiin siihen, mitä kehosi ulkopuolella tapahtui. Opit pitämään ärsykkeistä; aloit hakea rakastavia halauksia, voimakkaita värejä ja pehmeitä nallekarhuja, ja tulit riippuvaiseksi niistä. Nyt kun olet aikuinen, nämä helistimet ovat muuttuneet todellisiksi. Niistä on tullut ihmisiä - ihmisiä, jotka ovat tuskin koskaan hiljaa, edes silloin, kun he eivät liiku. He estävät sinua olemasta hiljaa, ja sinä estät heitä olemasta hiljaa. Virikkeet -  ne ovat hyvää seuraa. Silloinkin, kun ihmiset eivät ole seurassasi, he vaativat huomiotasi, koska ajattelet heitä jatkuvasti. Ajatteleminen saa sinut kokemaan ikään kuin tuntisit heidät (hyvällä tai pahalla tavalla, pitämällä heistä tai olemalla pitämättä heistä). Vain harvoin olet tarpeeksi hiljaa tunteaksesi rakkautesi suoraan, ilman jotakin välikappaletta.

Ongelma on siinä, että ihmiset muuttuvat seurasta, josta pidät, henkilöiksi, joita rakastat. Tämä johtuu siitä, että yksittäinen mies tai nainen on lähin heijastus, jonka voit tavoittaa oman rakkautesi kuvasta. Rakkaus sisälläsi on todellista, levollista ja hiljaista, ja se odottaa kärsivällisesti. Mutta viehätyksesi sitä kohtaan, mikä ilmenee vastakkaisena sukupuolena, onkin viehätystä oman sisäisen rakkautesi toiseen puoliskoon, sen aistilliseen kuvaan. Se sinun toinen puolesi, jonka olet heijastanut ulkomaailmaan, ja jonka nyt turhaan toivot löytäväsi jostakin sinulle mieluisesta ulkoisesta muodosta. Kun pidät huomiosi suunnattuna johonkin sinulle mieleiseen ihmiseen tai asiaan, huomio muuttuu viehätyksesi ja viehätys rakkaudeksi.

Tämä rakkauden tunne alkaa pitämisen tunteesta. Jos jatkat huomiosi heijastamista pitämisesi kohteeseen - ajattelemalla kyseistä ihmistä; antamalla huomiosi hänelle myös silloin, kun hän ei ole kanssasi - mieltymys muuttuu rakkauden tunteeksi. Kun et voi olla hänen kanssaan, tunne muuttuu tuskaksi - tuskaksi siitä, että haluat jotakin, mitä sinulla ei ole. Kun joudut eroamaan rakkaudestasi, tunnet itsesi onnettomaksi, ja sanot, että rakkaus on tuskallista. Kuten päivä seuraa yötä, inhimillisen rakkauden tulee tuottaa tuskaa.


Mutta totuus on: sinä et ole eronnut rakkaudestasi. Rakkautesi on sisälläsi, kuten aina. Rakkaus ei aiheuta tuskaa. Vain tietämättömyys aiheuttaa tuskaa.

Tuska johtuu siitä tietämättömyydestä, että ajattelet olevasi erillinen rakkaudestasi, ja siitä, että samaistat rakkautesi ja sen ulkoisen kuvan keskenään. Sinä itket peilin tai siinä näkyvän heijastuksen vuoksi sen sijaan, että olisit se todellisuus, joka katsoo peiliin. Näet sen, mikä ei ole totuus, ja kärsit siitä, ettet näe totuutta. Ei ole ihme, että sinuun koskee. On kuin näkisit unta, että olet kadottanut kehosi yläosan, ja että sinun tulee penkoa lävitse satoja matkalaukkuja löytääksesi sen - vaikka on päivänselvää, että et voi olla erillinen oman itsesi toisesta puolesta, ellet sitten näe unta.

 

 

 

Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long