Kaikki onnettomuuden tunteet ovat sinussa - siinä, kuinka pidät kiinni omasta oikeudestasi olla onneton siksi, että asiat ovat muuttuneet - aivan kuten niiden tuleekin muuttua. Kukaan ei voi paeta elämän tapahtumia. Mutta onnettoman olosi sokeudessa et kykene näkemään, että järkyttävät tapahtumat ovat olemassa vain siksi, että ne ravistelisivat sinut hereille, oivaltamaan elämän totuuden. Tämä on elämisen tarkoitus - minkä olet päättänyt myös unohtaa.
Löydät aina jonkin hyvän perustelun omille onnettomille tunteillesi. Aina on joku tai jokin, jota voit syyttää - mutta et koskaan syytä itseäsi, vaikka sinä olet ainoa syyllinen. Sinussa kytee viha, koska joku on tehnyt sinulle jotakin. Olet katkera tai murjotat, koska joku on pettänyt sinut, ollut uskoton sinulle tai jättänyt sinut ahdinkoon. Tai olet lohduttoman murheen vallassa siksi, että rakastamasi ihminen on kuollut tai jättänyt sinut, tai siksi, että olet menettänyt joko työsi tai rahasi.
Näin elävät useimmat ihmiset. Mutta se ei ole elämää. Eläminen tällä tavoin, piittaamatta elämän totuudesta, on väistämättä traumaattinen ja tuskallinen kokemus. Sillä kaikki se, minkä vuoksi elät, tulee väistämättä kuolemaan, muuttumaan tai katoamaan - vaikka kaiken aikaa toivotkin, ettei niin kävisi. Pyrkimys elää sovussa tuollaisen toivottomuuden ja merkityksettömyyden kanssa
on onnettomuutta.
Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti