ELÄMÄ LIIKKUU JOKA HETKI

Persoonallisuuden rasittavuus on seurausta siitä hirvittävästä ristiriidasta, että me yritämme pitää kiinni olemassaolosta samalla kun se elämä, joka me olemme, päästää irti joka hetki. Elämä on liikettä. Kaikki mikä on nyt , on jollain tavoin erilaista verrattuna siihen, mitä se oli eilen. Miksi me emme liiku elämän tavoin, nopeudella tai rakkaudella, joka päästää irti joka hetki?

Vastaus sisältyy kahteen sanaan: 'elämä' ja 'olemassaolo'. Elämä on keskellä olemassaoloa, mutta olemassaolo ei ole elämä. Elämä on uutta joka hetki. Myös olemassaolon tulisi olla uutta joka hetki, mutta me pidämme kiinni siitä, ja se muuttuu kivuliaaksi. Jos et tarraudu olemassaoloon, sinä olet elämä sen sisällä, uusi joka hetki. Tällöin näistä kahdesta syntyy harmonia. Silloin oleminen on riemukasta.

Harmoninen vuorovaikutus sisällämme olevan elämän ja ulkonaisen olemassaolomme välillä edellyttää sitä, että annamme psyykemme virrata vapaana. Persoonallisuus tukkii psyykkisen järjestelmämme, joka on luonnostaan jatkuvassa liikkeessä. Persoonallisuus jähmettää olemassaolon. Olemme jähmettäneet talomme, omaisuutemme, lapsemme, olemme tehneet niistä 'minun omiani'. Tarraudumme niihin ikään kuin ne katoaisivat, mikäli emme pitelisi niistä kiinni. Tämä kaikki johtuu turvattomasta persoonallisuudestamme, joka pelkää menettävänsä identiteettinsä, mikäli se irrottaa otteensa. Ja niin me taistelemme muita ihmisiä ja muita valtioita vastaan pitääksemme kiinni siitä, mitä meillä on. Mutta elämä - sellaisena kuin näemme sen ympärillämme, kaikkien persoonallisten ihmisten ja heidän persoonallisten ongelmiensa takana - ei pidä kiinni mistään.

Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long