Tankavaaran uusia isäntiä

 kohtasin joitakin ensimmäisenä aukiolo päivänään. Erityisesti mieleen jäi Kasper von Wuthenau valoisuudellaan.

 Kasper von Wuthenaun ojentama kultahippuplo 1. asiakkaalleen,Kiitos .. varmaankin kulta houkuttelee lisää kultaa kesällä =)

Marraskuun

nimi tulee kuollutta merkitsevästä marras-sanasta. Marraskuussa routainen maa makaa »martaana». Kasvit valmistautuvat talveen ja yöpakkaset kiristyvät. Muita nimiä marraskuulle ovat muun muassa »keurikuu» ja »routakuu».

Sanottiin, että marraskuussa alkava talvi ei kauan kestä, toisin kuin lokakuun tai joulukuun talvi. Marraskuun pakkaset ennustavat leutoa säätä ainakin helmikuun kynttilänpäivään asti.

Kuu oli kalastajille kiireistä aikaa, sillä vahvimmat ja onnekkaimmat verkot, rysät ja talvinuotat valmistettiin marraskuussa. Ne piti saada valmiiksi viimeistään Antin päivään mennessä.

Marraskuista puuta pidettiin lujana lahoamista vastaan, joten rakennushirret pyrittiin kaatamaan tähän aikaan vuodesta. Kotitilalla lehmien terveyttä lujitettiin talvea varten pesemällä ne suopursuvedellä marraskuun aikana.

The Finnish name for November (marraskuu) comes from the old word ‘marras’, meaning ‘dead’. In November, the dark frozen ground lays still almost like it was dead. Plants prepare for winter and nightly temperatures get colder. Other names for November include ‘keurikuu’ (kekri’s month) and ‘routakuu’ (frost-month). 

It was said that if winter began in November it would not last long, contrary to winter that started in October or December. Cold weather in November predicted the winter would be mild at least until Candle’s Day in early February.

November was a busy time for fishermen, as it was said that the strongest fish nets and luckiest traps were made during this month. Nets and traps were supposed to be completed by Antti’s Day (November 30). 

It was also believed that wood cut in November had good resistance against rotting, and hence timbers for buildings were often cut in November. At the home farm the cattle's health was strengthened by washing the animals with a water mixed with marsh labrador tea.

Vuodenkiertoon liittyvissä päivityksissä tärkeimmät lähteet ovat: Jouko Hautalan toimittama Vanhat merkkipäivät (SKS, 2000), Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto (Otava 1950, 2010), Laihon ja Heikkisen toimittama Vanhan kansan merkkipäivät (Karisto, 2009) sekä Matti Varosen Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla (SKS 1898, Salakirjat 2009).

Saariselällä hiihto alkaa 10.10 klo 10 vuosittain, jatkuen marraskuussa latujen pidentyessä.

"Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana"

 Vanhan vuoden päättymistä seurasi »jakoaika», joka on ollut pyhää aikaa uuden ja vanhan vuoden välissä. Jakoajalla tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Oikeilla teoilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen.

Jakoajaksi on kutsuttu aikaa kekristä Marttiin tai Simosta Marttiin. Joillakin alueilla jakoaikaa vietettiin Mikosta kekriin. On myös puhuttu joulurauhan tapaan »kekrirauhasta». Palkollisille kekrin jälkeinen aika oli römppä-, runtu- eli kissaviikko tai omaviikko. Nimensä mukaisesti se oli palkollisten lomaa ennen uuden palveluksen alkamista ja mahdollista siirtymistä uuteen talouteen.

Jakoaikaa tarvittiin tasaamaan aurinkovuoden ja kuuvuoden väliin jäävä noin 12 vuorokauden aukko. Tässä merkityksessä jakoaika oli kuin vuosi pienoiskoossa, mikä näkyy erityisesti sääenteissä. Yksi auringonpilkahdus jakoajalla vastasi yhdeksän vuorokauden poutaa sydänkesällä. Jos jakoaikana oli pilvistä, tuli märkä kesä.

Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana. Etenkin meluisat ja sotkuiset työt olivat kiellettyjä. Pyykkiä ei pesty eikä eläimiä teurastettu. Ei saanut myöskään kehrätä tai keriä lampaita, muuten susi repisi lampaita. Sopivia hiljaisia töitä esimerkiksi verkkojen ja rysien kunnostaminen. Pojat ja tytöt ennustivat tulevan puolisonsa ulkonäköä ja päättelivät myös enteistä tulevan perhe-elämänsä onnea.

Henkien sanottiin olevan liikkeellä ja taudit tarttuivat helposti. Tiineet lehmät, lampaat ja tammat vahingoittuivat helposti ellei niitä käsitellyt varovasti. Kaikessa talon menestyksen kannalta tarpeellisessa uskottiin olevan oma erityinen »väki», jota oli vaarallista luovuttaa tänä aikana muualle, muuten talolle tulisi katoa ja hävitystä. Tämän takia talosta ei annettu jakoaikana mitään pois. Sanottiin, että »jos annetaan, ei tule uutta tilalle».

Jakoaikana leivottiin suuri kylvöleipä - satovuoden viimeinen leipä. Leipää pidettiin jouluna pöydässä, muut ajat aitassa ja se syötiin ensimmäisenä toukopäivänä. Pala laitettiin kylvövakkaan ja annettiin kylvöjuhdalle. Näin hyvä sato siirrettiin uudelle vuodelle.http://www.taivaannaula.org/